Friends lapsille 

 

Lasten Friends soveltuu parhaiten alakoulun 4.- ja 5.- luokille. Suomessa lasten ohjelman toteutus aloitettiin lukuvuonna 2006-2007 kolmessa helsinkiläisessä peruskoulussa. Hyvien kokemusten ja Kansanterveyslaitoksen tekemän selvityksen siivittämänä ohjelman kehittämistä ja levittämistä jatkettiin. Tähän mennessä Friends-ohjelmaan on osallistunut 8500 oppilasta ympäri Suomea.

 

Opettajilta, oppilailta ja vanhemmilta saatu palaute on ollut myönteistä. Friends on koettu hyödylliseksi ja sen tuominen kouluihin on saanut osakseen paljon kiitosta. 

 

 

 

 Ohjelmaan osallistuneiden oppilaiden kommentteja:


"Hermostuessani ajattelen mukavia asioita ja se auttaa."


"Olen oppinut löytämään huonoistakin asioista hyviä puolia.
Olen myös oppinut rentoutumaan esim. jos tulee paljon läksyjä."


"Minä olen oppinut Friends-tunnilla kuinka olla toisille kohtelias ja kiltti."

 


Ohjelmaan osallistuneiden opettajien kommentteja:


"Oppilaat pitivät ohjelmasta ja olivat innoissaan siitä.
Oppitunneilla syntyi keskustelua."


"Friends-ohjelman jälkeen oppilaat pystyvät selvästi erittelemään tunteitaan,
ja he myös pohtivat, miten voisivat eri tilanteet ratkaista."


"Yhteishenki luokassamme on parantunut."

 


Vanhempien kommentteja:


"Ohjelma on tosi hieno ja hyvä juuri nyt, kun murkkuikä lähestyy. On hyvä, kun lapsi huomaa, että muista tuntuu samalta/yhtä nololta tai pahalta, ettei ole yksin tunteidensa kanssa."


"Lapseni on käyttänyt rentoutumista ennen jännittäviä tilanteita, kuten kokeita ja joskus rankan koulupäivän jälkeen."


"Friends-ohjelma on otettava mukaan opetussuunnitelmaan, se on tuotava jokaiselle lapselle mahdolliseksi."

 

 

       

  Esimerkkejä Friends-tehtävistä:           

                                           

  • On arvokasta osata nauraa itselleen ja kohdata elämän hullunkuriset asiat hymysuin. Usein huomaa nauravansa jälkeenpäin sellaiselle asialle, jonka aikoinaan koki kamalana. On mahdotonta murehtia paljon, jos muistaa nauraa itselleen. Muistele sellaista kertaa, kun sinulle tärkeä asia ei sujunutkaan haluamallasi tavalla ja nyt koko asia huvittaa sinua. Kerro tästä tapahtumasta ryhmällesi.
  • On tärkeä oppia palkitsemaan itsensä, vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen. Mieleenpainuvimmat asiat eivät yleensä ole kalliita hankintoja, vaan hauskoja hetkiä perheen tai ystävien kanssa. Kun yrität parhaasi ja teet töitä jonkin asian eteen, muista palkita itsesi viettämällä aikaa sinulle tärkeiden ihmisten parissa. Keksi erilaisia tapoja miten voisit palkita itsesi?
  • On tärkeää näyttää muille ihmisille, miltä itsestä tuntuu. Jos et näytä tunteitasi, kuinka kukaan voi ymmärtää, miltä sinusta oikeasti tuntuu? Entä jos ihmiset olisivat kuin koneet tai robotit eikä kukaan ikinä näyttäisi tunteitaan? Millaista elämä olisi silloin? Mietitään näitä kysymyksiä ryhmässä.