Lahjoita

Lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin eteen tekemämme työ on mahdollista vain meitä tukevien ihmisten ja eri tahojen ansiosta.

Arjessamme havaitsemme jatkuvasti kuinka paljon nuoret kaipaavat aikuisten aikaa ja hyväksyntää. Yhdelläkään heistä ei ole liikaa reiluja ja turvallisia aikuisia nuoruuden ilojen tai murheiden jakamiseen. Vanhemmille tarjoamme tukea kasvatustehtävään, joka ei varsinkaan murrosikäisten kohdalla ole aina kovin helppoa.

Turvalliset aikuiset vapaaehtoistyöntekijämme sekä koulutetut ammattilaisemme kohtaavat vuosittain kymmeniä tuhansia nuoria eri puolella Suomea. Meidän aikuisemme ovat saatavilla myös silloin kun monet muut eivät ole – nuorten vapaa-ajassa arki-iltaisin ja viikonloppuisin, siellä missä nuoret aikaansa viettävät.

Yhdessä saamme enemmän aikaan! Lahjoituksellasi autat meitä tekemään työtämme nuorten parissa ja kannustamaan lisää aikuisia mukaan nuorten hyvinvoinnin turvaamiseen.

Jokainen lahjoitus otetaan kiitollisuudella vastaan summan suuruudesta riippumatta!


TEE LAHJOITUS

EUR