Etusivu / Ajankohtaista / Tapahtumat

Tapahtumat

26.10.2017 - 12:30

Aseman Lapsilla puheenvuoro Monikulttuurisen työn päivillä

Osana ekumeenista vastuuviikkoa järjestetään Keravan seurakunnan tiloissa 26.10.-28.10.17 monikulttuurisen työn päivät. Tämän vuoden vastuuviikon teemana on "omalla äänella", millä halutaan peräänkuuluttaa tyttöjen ja naisten oikeutta tehdä itseään ja yhteisöään koskevia päätöksiä.  Ohjelmassa on muun muassa puheenvuoroja, työpajoja ja musiikkia.

Aseman Lapset ry:n kasvattaja, tyttöjen oikeuksien näkyvä puolestapuhuja Ujuni Ahmed toimii vastuuviikon lähettiläänä ja pitää tapahtuman avauspuheenvuoron. 

Koko ohjelman löydät täältä: www.keravanseurakunta.fi/tapahtumat/monikulttuurisen-tyon-paivat 


 

25.10.2017 - 12:00

Nuoret kauppakeskuksissa ja muissa julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa. Valmiuksia nuorten kohtaamiseen yli sektorirajojen -seminaari ke 25.10.2017 klo 12-16

Miten Tampereen ydinkeskustaan keväällä 2018 avautuva kauppakeskus Ratina tulee vaikuttamaan nuorten vapaa-ajanviettoon ja sitä kautta nuorisotyöhön keskustan alueella? Entä miten esimerkiksi järjestyksenvalvonnan kohtaamistaidot vaikuttavat nuorten ja aikuisten väliseen vuorovaikutukseen ja yhteisymmärrykseen?

Tampereen kaupunkimiljöössä tapahtuu lähivuosina monia uudistuksia, jotka tulevat kiinnostamaan myös nuoria. Nuoret kokeilevat rajoja ja myös mokailevat, se on osa kasvua. Kauppakeskuksissa ja muualla julkisissa ja puolijukisissa tiloissa työskentelevillä aikuisilla ei kuitenkaan välttämättä ole valmiuksia toimia nuorten kanssa.

Aseman Lapset ry:n tavoitteena onkin lisätä nuorisotyöllistä osaamista siellä, missä nuoret viettävät aikaansa. Viime vuosina pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Jyväskylässä moniammatillisella yhteistyöllä muun muassa kauppakeskusjohdon, järjestyksenvalvonnan ja poliisin kanssa on pystytty paitsi tarttumaan nuorten kasvua uhkaaviin tekijöihin, myös tekemään kauppakeskuksista kaikille viihtyisämpiä paikkoja. Keskiössä on aktiivinen tiedonvaihto eri toimijoiden välillä sekä asemille, kaduille ja kauppakeskuksiin kohdistuva jalkautuva nuorisotyö.

Tervetuloa pohtimaan kanssamme Tampereen kaupunkikuvan muutosta, nuorisotyön tulevaisuutta sekä moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksia. Toivomme paikalle ammattilaisia yli sektorirajojen. Seminaari on maksuton ja se on suunnattu kaikille työssään nuoria kohtaaville tai muuten aiheesta kiinnostuneille.

Pyydämme ennakkoilmoittautumista ke 18.10.2017 mennessä tämän linkin kautta: https://my.surveypal.com/seminaariTre

Seminaari järjestetään Monitoimitalo 13:ssa Wivi Lönn -salissa, osoitteessa Satakunnankatu 13, 33100 Tampere.

Lisätietoja: Susanna Ylimys, p. 043 211 2435, susanna.ylimys [at] asemanlapset.fi.

valmiuksia.jpg


 

20.10.2017 - 19:00

Valtimonteatterin Meganin tarina - 20.10. näytöksen tuotot K-0 - kiusaamiseen puuttuvaan työhön

"Maailma olis parempi paikka ilman sua"
"Tee palvelus ja tapa ittes"
"Kukaan ei kaipaa sun paskaystävyyttä"

Miten tällainen puhe vaikuttaa vielä identiteettiään muodostavaan nuoreen? Ohjaaja David Kozma on tarttunut Tuomas Timosen vuonna 2010 parhaan näytelmän Lea-palkinnon voittaneeseen, edelleen polttavan ajankohtaiseen “Meganin tarinaan”. Näytelmä on tositapahtumiin pohjaava tarina nettikiusaamisesta, joka johtaa nuoren tytön itsemurhaan.

Osta oma lippusi 20.10. näytökseen ja tuet samalla Aseman Lasten K-0 - kiusaamiseen puuttuvaa työtä. Mikäli tuo päivä ei sovi kalenteriin, katso muut esitysajat: http://www.valtimonteatteri.com/meganinnbsptarina.html

megan_0.jpg


 

20.10.2017 - 18:00

Syysloman aloitus sarjakuvataiteen parissa pe 20.10. klo 18 kauppakeskus Valkeassa

Oulussa on tulevana perjantaina mainio mahdollisuus saada ohjausta sarjakuvataiteiluun, kun kauppakeskus Valkean kesäkadulla perehdytään Veli-Matti Uralin johdolla sarjiksien saloihin. Osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai omia välineitä. Levitäthän sanaa erityisesti nuorille, joita tapahtuma voisi kiinnostaa! 

mustetta.png


 

13.10.2017 - 09:45

Löytävä nuorisotyö mukana Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen etsivän nuorisotyön päivillä 13.10.2017

Päivät kokoavat Rokuan hulppeisiin maisemiin Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella etsivää nuorisotyötä tekevät ammattilaiset. Mukana on myös Löytävä nuorisotyö -hankkeen Oulun työntekijä Simo Kivari.

Simo avaa puheenvuorossaan muun muassa sitä, miten moniammatilliseen yhteistyöhön ja jalkautuvaan työhön perustuvaa löytävää nuorisotyötä on käytännössä Oulussa toteutettu ja miten sitä suunnitellaan sovellettavan jatkossa myös Ohjaamo-toiminnassa. Simo kertoo muun muassa siitä, miten on itse kokenut jalkautuvan työn hyödyt ja mitä oivaltanut kohtaamisesta julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa. Oulun lisäksi Simo on vastikään tarjonnut osaamistaan eri tahojen osaamisen ja resurssien yhdistämiseksi sekä jalkautuvan nuorisotyön juurruttamiseksi Kempeleeseen. Myös tästä kuullaan perjantaina.

Lue päivien ohjelmasta tarkemmin täältä.

oulu_0.jpg

Kuvassa Simo (keskellä) Mono Kuoppalan ja Anja Saukkomaan kanssa vaihtamassa kuulumisia kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvonnan kanssa.


 

9.10.2017 - 12:00

Nuorisotyön viikko 9.-15.10.2017

Aseman Lapset ry on mukana Allianssin Ole onnellisen lopun alku -kampanjassa Nuorisotyön viikolla 9.-15.10.2017.

Nuorisotyön viikolla nostetaan esiin nuorten hyväksi tehtävää työtä ja vapaaehtoistoimintaa. Osana kampanjaa Allianssi on julkaissut listan järjestöistä, joiden kautta toimintaa voi tukea rahallisesti tai lähteä itse mukaan vapaaehtoiseksi: www.alli.fi/onnellisenlopunalku. Myös Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminta on oiva tapa osallistua nuorten parissa tehtävään vapaaehtoistyöhön.

Ole osa onnellisen lopun alkua ja osallistu joko meidän tai jonkun muun nuorten hyvän kasvun eteen toimivan järjestön toimintaan! 

Tsekkaa järjestöt täältä: www.alli.fi/onnellisenlopunalku

oolafb1.jpg

9.10.2017 - 11:30

Walkers-autot lokakuussa Oriveden ja Kangasalan alueilla sekä Kuopion seudulla

Nuoret liikkuvat laajoilla alueilla ja kokoontumispaikat sovitaan usein lennosta. Liikkuvalle nuorisotyölle on yhä suurempi tarve. Walkers-autot "Kissa" ja "Ilves" ovat matkailuautoista kohtaamispaikoiksi muutettuja menopelejä ja menevät nuorten luokse sinne, missä he milloinkin ovat. Aseman Lapset ry:n koordinoimat Wautot toimivat ensisijaisesti haja-asutus- ja kuntaliitosalueilla eri puolilla Suomea.

Walkers-auto "Kissa" on syys-lokakuun ajan Oriveden ja Kangasalan alueilla

Walkers-auto "Kissa" jatkaa turneetaan Tampereen kaupunkiseudun kunnissa ja on syys- ja lokakuun Orivedellä ja Kangasalla. 

Orivedellä Wauto kulkee nuoria kohtaamassa 1–2 kertaa viikossa ja Kangasalla 2–3 kertaa viikossa. 

Walkers-auto "Ilves" Kuopion seudulla yhdeksän kuukauden ajan

Kuopio ja maaseutualueet ovat ottaneet Wauton käyttöönsä elokuusta alkaen ja kohtaavat nuoria seuraavan yhdeksän kuukauden ajan.

Syyskauden aikana Wauto liikkuu keskusta-alueen lisäksi Juankoskella, Nilsiässä ja Maaningalla. Kevätkaudella jatketaan näillä alueilla, tai laajennetaan reviiriä tarpeen mukaan.

Wauto liikkuu vuoroviikoin keskusta-alueella ja maaseutualueilla, vähintään kolmena päivänä viikossa. Wauton toiminnasta vastaavat Kuopion kaupungin nuoriso-ohjaajat yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

Jaa mikä liikkuva nuorisotyö? Katso videoartikkeli täältä!

ilves.png

 


 

28.9.2017 - 17:45

Oululainen vanhempi: kuinka hyvin tiedät, missä nuoresi viettää aikaa?

Säät alkaa hiljalleen viiletä ja yhä useampi nuori löytää vapaa-ajallaan kauppakeskuksen lämpöön. Kauppakeskus Valkea ja Aseman Lapset ry kutsuvatkin vanhemmat torstaina 28.7.2017 kuulemaan nuorten, kauppakeskuksen edustajien, poliisin ja nuorisotyöntekijän ajatuksia aiheen tiimoilta.

Tilaisuutta varten laadittiin kysely, jolla kartoitetaan myös kauppakeskusta käyttävien aikuisten näkemyksiä. Vastauksia on jo tullut huimat 300 ja niihin palataan illan puheenvuoroissa.

Ohjelma:

17.45 Mambo Heikinheimo & Rytmiryhmä esiintyy
18.00 Kauppakeskus Valkea, Anu Junnikkala-Alho, puhe
18.05 Aseman Lapset ry Löytävä nuorisotyö - hanke, Simo Kivarin puhe
18.10 Rikosylikonstaapeli Irmeli “Imppu” Korhonen, puhe
18.30 Kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvonta, Markus Räsänen, puhe
18.40 Valkea maahanmuuttajan näkökulmasta, Mahamed Mowliid, puhe
18.45 Paneelikeskustelu
19.00 Mambo Heikinheimo & Rytmiryhmä esiintyy

Tilaisuuden Facebook-tapahtuman löydät täältä. Tervetuloa!


15.9.2017 - 11:45

Friends-toiminta ja kiusaamiseen puuttuva "Koonolla"-hanke mukana Hyvinvointiareenassa Messukeskuksessa 15.-16.9.2017

Hyvinvointiareena on uusi koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin parissa työskenteleville. Vuoden 2017 Hyvinvointiareenan teema on "Terveenä opintiellä".

Hyvinvointiareena toteutetaan joka toinen vuosi Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Se on tärkein oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseksi järjestettävä kansallinen tapahtuma, joka yhdistää aikaisemmat  Kouluterveyspäivät, Opiskeluterveyspäivät ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät.

Aseman Lapset ry:n porukasta löydät Messukeskuksesta etenkin Friends-toiminnan ja kiusaamiseen puuttuvan hankkeemme väkeä.

Kannattaa osallistua! Lisätietoja tapahtumasta https://www.hyvinvointiareena.fi


 

6.9.2017 - 12:00

Nuoret ja raha – Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta -messut keskiviikkona 6.9. 

Viisivuotisen, nuorten taloudenhallinnan taitojen tukemisen työkaluja etsineen Mun talous -hankkeen päätösseminaari järjestetään keskiviikkona 6.9. klo 9.00–16.00 Kalliolan Setlementtitalossa (Sturenkatu 11, Helsinki). Samassa yhteydessä toteutetaan myös Puhu rahasta -messut, joilla esittäytyvät useat eri nuorten taloustaitojen parissa työskentelevät toimijat. 

Myös Aseman Lapset ry:n Taivun, pystyn, pärjään -hanke on edustettuna messuilla. Iki-ihanan Minttu Oinosemme voit bongata sekä messuständiltä että osallistumasta yhteen seminaarin paneeleista!

Tulehan paikalle ja moikkaamaan!

Päivän sisällöt

  • Parhaat käytännöt ja työkalut nuorten taloudellisen lukutaidon edistämiseen ja ylivelkaantumisen ehkäisyyn
  • Mun talous -verkostohankkeen sekä osahankkeiden johtopäätökset
  • Paneelikeskusteluja, joissa huippuasiantuntijat äänessä

Tarkempi ohjelma

  • 9.00–10.00 Ständit avoinna
  • 10.00–12.00 Mun talous -verkostohankkeen sekä Nuorisoasuntoliiton, Nuorisosäätiön ja Takuusäätiön osahankkeiden johtopäätökset
  • 12.00–14.00 Lounas (omakustanteinen) ja ständit avoinna
  • 14.00–16.00 Paneelikeskusteluja Mun talous -tiimin toimenpide-ehdotusten pohjalta
  • 14.00–14.30 Näkymätön maksaminen
  • 14.30–15.00 Rakenteet kuntoon
  • 15.00–15.30 Oikea-aikaista talousneuvontaa
  • 15.30–16.00 Innostu rahasta!
  • 16.00 Tapahtuma päättyy

Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin.

Paneelikeskusteluissa mukana Maria Ohisalo (Y-säätiö), Anja Peltonen (Kilpailu- ja kuluttajavirasto), Jukka Ruuska (Asiakastieto), Katja Taponen (OP Ryhmä), Panu Kalmi (Vaasan yliopisto), Katja Mannerström (Ohjaamo Helsinki), Juha Järvinen (Perintäritari), Taina Pelkonen (Ote omaan talouteen), Jamilla Heiskanen (Nuoret Osakesäästäjät), Minna Markkanen (Takuusäätiö), Minttu Oinonen (Aseman Lapset) sekä Eeva Piha (Taloustaito-hanke).

Ständeillä pääset tutustumaan Marttaliiton Tehtävä Z-toimintaan, Vamoksen Taloustaitohankkeeseen, Koordinaatin Nuortenelämä.fi-sivuston Oma talous -palveluun, Sininauhasäätiön Pop up -projektiin, Vantaan kaupungin sosiaaliseen luototukseen, Nuorten Akatemian talousteemaisiin työpajoihin sekä Finanssiala ry:n, FINE:n, Nuori Yrittäjyys ry:n, Pörssisäätiön ja Sitran toteuttamaan alakoululaisten Zaldo.fi-oppimisympäristöön. Lisäksi ständeiltä löydät Nuorisosäätiön, Nuorisoasuntoliiton, Takuusäätiön, Lindorffin, Nordean, OP:n,Danske Bankin, Nordnetin, Kilpailu- ja kuluttajaviraston, Pörssisäätiön, Nuoret Osakesäästäjät ja Aseman Lapset.

Tapahtuma tullaan myös striimaamaan Mun talouden Youtube-kanavalla.

Osallistu sosiaalisessa mediassa: #nuoretjaraha #puhurahasta


 

Sivut