Frontpage / Ajankohtaista / Uutiset / KUTSU nuorten asioista kiinnostuneille kansanedustajaehdokkaille - Pääkaupunkiseutua nuorten silmin ma 1.4. & ma 8.4.

KUTSU nuorten asioista kiinnostuneille kansanedustajaehdokkaille - Pääkaupunkiseutua nuorten silmin ma 1.4. & ma 8.4.

Aseman Lapset ry järjestää vaalien alla Helsingin ja Uudenmaan alueen kansanedustajaehdokkaille tarkoitetut turvallisuuskävelykierrokset.

Nuoret ovat julkisten ja puolijulkisten tilojen suurkuluttajia, joiden reviirejä kuntarajat eivät juuri rajoita. Laajentunut raideliikenne on tuonut yhä uusia liikkumismahdollisuuksia myös nuorten ulottuville. Me kuljemme siellä, missä nuoret ovat ja saamme tietoomme sellaista, mikä ei helposti kantaudu päättäjien korviin. Teemme myös jatkuvasti töitä ennakoidaksemme kaupunkirakenteen muutosten vaikutusta nuorten elämään.

Kansanedustajaehdokkaille tarkoitetuilla turvallisuuskävelykierroksilla kuullaan nuorten näkemyksiä heidän asuin- ja ajanviettoalueistaan, niiden hyvistä ja huonoista puolista sekä kivoista ja pelottavista paikoista.

Kävelyiden reitit sekä niillä kerrotut nuorten terveiset on koottu Walkers-bussimme toiminnan yhteydessä alueilla aikaansa viettävien nuorten kanssa tehdyiltä turvallisuuskävelyiltä.

Vuoden 2019 eduskuntavaalien alla kävelykierroksia järjestetään kaksi: Vantaan Myyrmäessä 1.4. järjestettävä kävelykierros on tarkoitettu Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaille ja Helsingin Kontulassa 8.4. järjestettävä kierros Helsingin vaalipiirin ehdokkaille.

Kummallekin kävelylle mahtuu mukaan 15 ehdokasta. Aikaa kävelyyn on hyvä varata pari tuntia.

myyrmaki-turvis_350.jpg

Myyrmäki, Vantaa ma 1.4. klo 17.30

Walkers-bussi toimi Myyrmäessä alkuvuoden 2019. Myyrmäen turvallisuuskävelyllä tutustumme erityisesti Myyrmannin seutuun. Mitkä ovat alueen nuorten hengailupaikat? Miltä vantaalaisten nuorten elämä Myyrmäestä katsottuna näyttää? Aseman Lasten väen lisäksi tilaisuudessa on mukana Vantaan nuorisopalvelut.

kontula-turvis_350.jpg

Kontula, Helsinki ma 8.4. klo 17.30

Walkers-bussi vietti kevään 2018 Kontulan ostoskeskuksen alueella tarjoten nuorille yhden turvallisen ajanviettopaikan lisää. Minkälainen Kontulan seutu on nuorten asuinpaikkana? Miten nuorten ja aikuisten yhteiselo alueen julkisissa tiloissa sujuu? Aseman Lasten lisäksi tilaisuudessa on edustettuna Helsingin nuorisopalvelut sekä poliisi.

Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautumiset kummallekin kävelylle tämän linkin kautta

Lisää uusi kommentti

Uutiset

13.08.19

Takku-hankkeessa selvitetään opiskelun esteitä

Yhteistyössä Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa toteutettavan hankkeen tavoitteena on...

Lue lisää

13.08.19

Blogikirjoitus: Jos kodin ja koulun välinen yhteistyö on rikki

Jokaisella huoltajalla on oikeus luottaa siihen, että lapsella on turvallinen kasvuympäristö. Lapsen ollessa koulussa...

Lue lisää

12.08.19

Sovittelun asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 15.8. – teemana lasten ja nuorten rikollisuus

12.08.2019 MEDIATIEDOTE Monipuolinen joukko suomalaisia sovittelun, nuorisotyön ja rikollisuuden tutkimuksen...

Lue lisää

09.08.19

Laihialla otetaan Friends käyttöön pian kaikissa eskareissa ja kouluissa

Yli sata laihialaista opettajaa koulutettiin elokuun alussa tunne- ja vuorovaikutustaitoja opettavan Friends-...

Lue lisää