Etusivu / Ajankohtaista / Uutiset / Suomea valloitetaan nyt kahdella Walkers-autolla

Suomea valloitetaan nyt kahdella Walkers-autolla

(Kesän 2017 ajankohtaiskatsaus)

Walkers-auto eli Wauto on kurvaillut eri puolilla maata syksystä 2015. Odotukset ylittäneiden kokemusten innoittamana käyttöön otettiin kesän alussa toinen Wauto. Kissaksi ristitty ensimmäinen auto saa nyt kaverikseen Ilveksen. 

Walkers-auto Kissa on tähän mennessä toiminut Salossa, Kuusamossa, Jyväskylässä, Oulussa, Lempäälässä ja Nokialla. Loppuvuoden se viettää Tampereen seudun pikkukunnissa. Ilves puolestaan on kesän Oulussa, minkä jälkeen se suuntaa ainakin Kuopioon. Kiinnostusta toimintaan löytyy erityisen paljon Pohjois-Suomesta, missä välimatkat ovat pitkät.

wautokollaasi_nettisivuille.jpg

Wautossa on taikaa

Kohtaamisia nuorten kanssa on reilun puolentoista vuoden aikana kertynyt noin 11 000, ja kahdeksanpaikkainen matkailuauto on osoittanut olevansa kokoaan suurempi kohtaamisen väline.

– Useilla Wauto-paikkakunnilla on tehty sama havainto: nuorisotyön välineenä autossa on jonkinlaista taikaa, Wauto-koordinaattori Minna Lahtela luonnehtii.

Wauton seinien sisäpuolella on päästy käymään syvällisiä keskusteluja uusienkin nuorten kanssa. Pieni tila tuntuu luovan avoimet puitteet kohtaamiselle – nuoren ja aikuisen välimatka on pöydän ääressä lyhyt.

Nuoret ovat ottaneet Wauton omakseen, vaikka virikkeiksi on lähtökohtaisesti tarjolla vain kahvikuppi, korttipakka ja aikuisten seura. Monia on hämmästyttänyt, että aikuiset ovat valmiita antamaan heille aikaa ja positiivista huomiota.

– Minua on yllättänyt, kuinka paljon kävijöitä Wautolla on ollut. Ensimmäisistä illoista lähtien nuoret ovat soittaneet Wauton puhelimeen ja kutsuneet luokseen, Wauton toiminnasta Nokialla vastannut erityisnuorisotyöntekijä Mira Julkunen kertoo.

Jokaisella Wauto-paikkakunnalla nuoret ovat vastanneet Wautoon liittyvään kyselyyn. Vastausten mukaan sitä on pidetty hyvänä ja tarpeellisena palveluna, jota on toivottu alueelle pysyvästi. Vaikeimpia hetkiä ovatkin olleet Wauton viimeiset toimintaillat alueella, kun nuoret ovat olleet harmissaan sen lähtemisestä.

Piristystä nuorille ja aikuisille

Wauto-toiminnan on tarkoitus antaa lisää työkaluja alueen ammattilaisille. Monella paikkakunnalla Wauto on yhdistänyt alueen aikuisia ja antanut uutta innostusta arkityöhön. Aluksi työläältä tuntuneet käytännön järjestelyt ovat maksaneet itsensä takaisin, kun työssä on tavoitettu niitä nuoria, jotka eivät käy nuorisotiloilla tai jotka ovat erityisen tuen tarpeessa.

Auton kyydissä on työskennellyt vakituisten paikallisten työntekijöiden ja Walkers-vapaaehtoisten lisäksi muun muassa SPR:n vapaaehtoisia ja etsiviä nuorisotyöntekijöitä.

Autolla pääsee lähelle

Ketterällä kulkupelillä on päästy paikkoihin ja tilanteisiin, joissa ei aikuisia muuten juuri näy. Jyväskylässä ja Salossa Wauto osallistui mopomiitteihin, joiden aikana Wautolla kävi kahvittelemassa satapäinen joukko nuoria.

– Aikuisten läsnäolo rauhoittaa nuoria. Esimerkiksi Salon poliisin palautteen mukaan nuoria koskevat ilmoitukset loppuivat toimintajakson aikana käytännössä kokonaan sellaisista paikoista, joille Wauto säännöllisesti parkkeerasi, Minna Lahtela kertoo.

Hullunkurisiltakaan tilanteilta ei ole tosin vältytty. Viime kesänä Oulussa päätettiin ensimmäisten toimintailtojen jälkeen lopettaa karkkien tarjoaminen nuorille, kun joku ilmoitti poliisille, että torin rannassa aikuiset houkuttelevat lapsia auton kyytiin makeisten avulla.

Moottoritie on kuuma

Kuntaliitokset, palvelujen keskittyminen ja nuorten liikkuminen laajoilla alueilla tarkoittavat, että paikallaan pysyvät tilat eivät riitä tavoittamaan kaikkia nuoria.

Pyörien päällä kulkevat kohtaamispaikat ovat yksi keino taata, että mahdollisimman moni nuori kohtaa turvallisia aikuisia myös vapaa-ajallaan.

– Nokian nuorilta on saatu selvää palautetta: Wauton pitäisi jäädä alueelle pysyvästi, Mira Julkunen kertoo.


Wautojen toiminta rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämillä Veikkausvaroilla ja Aseman Lapset ry:n omarahoituksella

Lisää uusi kommentti

Uutiset

09.09.17

Nolla kiusattua, nolla kiusaajaa (Kesän 2017 ajankohtaiskatsaus)

Alkuvuodesta käynnistyneen K-0 – kiusaamiseen puuttuvan hankkeen tavoite on kunnianhimoinen.  Kiusaaminen näkyy...

Lue lisää

06.09.17

Kehuminen kantaa pitkälle (Aseman Lapset ry:n ajankohtaiskatsaus kesä 2017)

Aseman Lapset on jakanut hyvän mielen rintamerkkejä erilaisissa tapahtumissa 
ja ryhmätoiminnan yhteydessä. Ne 
ovat...

Lue lisää

05.09.17

Walkers-auto saapuu Kuopion alueen nuorten iloksi

Nuoret liikkuvat laajoilla alueilla ja kokoontumispaikat sovitaan usein lennosta. Walkers-auto menee nuorten luokse...

Lue lisää

24.08.17

Walkers-auto kurvaa kohtaamaan Oriveden ja Kangasalan nuoria

Nuoret liikkuvat ja kokoontuvat entistä laajemmilla alueilla, ja siksi liikkuvalle nuorisotyölle on yhä suurempi tarve...

Lue lisää