Etusivu / Ajankohtaista / Uutiset / Walkers-auto kohtaa Tampereen liikkuvia nuoria loppuvuoden

Walkers-auto kohtaa Tampereen liikkuvia nuoria loppuvuoden

Matkailuatosta nuorten kohtaamispaikaksi rakennettu Walkers-automme Kissa on liikkunut Tampereen ympäryskunnissa keväästä 2017 asti. Marras-joulukuun Wauto vaikuttaa Tampereella. Liikkuva nuorisotyö vastaa muutokseen, jonka alueen suuret rakennus- ja liikennehankkeet tuovat nuorten liikkumis- ja kokoontumiskulttuuriin.

Muun muassa 2018 avattava kauppakeskus Ratina sekä raitiovaunuliikenteen aloittaminen tulevat vaikuttamaan nuorten liikkumiseen. Kaupunginosa- ja kuntarajat ylittävän Wauton avulla tehdään pohjatyötä tuleville muutoksille ja yhteistyölle.

Tampereella Walkers-auto on liikkeellä keskiviikko-, torstai- ja perjantai-iltaisin 8.11. alkaen. Sen toiminnasta vastaa Tampereen kaupungin nuorisopalvelut.

– Nuorisopalvelut yhteistyössä Aseman Lapset ry:n kanssa haluaa antaa liikkuvan nuorisotilan ja työntekijöitä Tamperelaisille nuorille etukäteisjoululahjaksi. Wauto on keino viedä aikuisten aikaa sinne, missä nuoret hengailevat, kertoo Riikka Koskela Tampereen nuorisopalveluista.

Ennen Tampereelle saapumista Kissa on liikkunut Lempäälässä, Vesilahdessa, Nokialla, Kangasalla ja Orivedellä osana kuntien omaa nuorisotyötä, sekä Hämeenkyrössä Kyröskosken setlementin ylläpitämänä. Walkers-auto Ilves on parhaillaan Kuopiossa.

– Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö on malliesimerkki siitä, miten yhteistyöllä saadaan aikaan sellaista, mihin yksin ei pystyttäisi. Nuorten palaute ja kävijämäärät ovat ylittäneet odotukset: valtakunnallisesti Wautolla kohdataan keskimäärin 50 nuorta jokaisen toimintaillan aikana, iloitsee Minna Lahtela Aseman Lapset ry:stä.

Tiistaina 7.11. kello 15 järjestetään median edustajille lehdistötilaisuus Koilliskeskuksessa, Nuorten tila Murussa. Tilaisuuden jälkeen Wautossa on avoimet ovat kaikille kiinnostuneille klo 17 saakka.  

Tervetuloa tutustumaan Wautoon!

Lisätietoja

Wauton toiminnasta Tampereella:

Riikka Koskela, p. 040 806 2304 riikka.koskela(@)tampere.fi
Mira Julkunen, p. 040 801 6131 mira.m.julkunen(@)tampere.fi

Wauton toiminnasta yleisemmin:

Minna Lahtela, Aseman Lapset ry, p. 040 777 8683, minna.lahtela(@)asemanlapset.fi

Seuraa Wautoa Facebookissa: www.facebook.com/autowauto

img_2133_copy_0.jpg   

Lisää uusi kommentti

Uutiset

27.11.18

Nuorten oleskelutila Stedi avattu kauppakeskus Rediin

Helsinkiin kauppakeskus Rediin on avattu nuorille avoin oleskelutila Stedi, jonka toiminnasta Aseman Lapset ry vastaa...

Lue lisää

02.11.18

Wauto yhdisti kuhmolaiset

Walkers-auto, tuttavallisemmin Wauto, on matkailuautoon rakennettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka nuorille...

Lue lisää

03.09.18

Neljä Walkers-autoa liikkeellä eri puolilla Suomea loppuvuoden

Aseman Lapset ry:n Walkers-autoja on nyt neljä: Kissa, Ilves, Leijona ja Tiikeri. Nämä matkailuautoista liikkuviksi...

Lue lisää

28.08.18

Kiusaamista voidaan kitkeä yhteistyöllä

Aseman Lapset ry:n K-0 -hankkeeseen kytkeytynyt tapaustutkimus julkaistiin huhtikuussa. Monimutkaistuneiden...

Lue lisää