Etusivu / Ajankohtaista / Uutiset / Blogi: Toimintakulttuuria hienosäätämässä

Blogi: Toimintakulttuuria hienosäätämässä

Heikki Turkka, hankepäällikkö, Aseman Lapset ry heikki_0.jpg

Kolme vuotta kestänyt kiusaaminen. Kaksi rikosilmoitusta pahoinpitelyistä. Äidin valtavaksi kasvanut huoli ja neuvottomuus.

Alkuvaiheessa työskentelyä selviää, ettei tapaukseen liittyvien nuorten huoltajat ole kolmen vuoden aikana tavanneet kertaakaan. Kutsumme heidät saman pöydän ääreen. Tapaamisen jälkeen kiusatun äiti laittaa tekstiviestin. Hän kertoo helpotuksesta. On tunne, että asiat vihdoin etenevät.

Tapaus on osa Aseman Lapset ry:n koulukiusaamiseen puuttuvaa K-0-hanketta, jossa työskentelen. Yhdessä kollegani Ville Koikkalaisen kanssa pureudumme usein varsin pitkään jatkuneisiin ja vaativiin kiusaamistapauksiin. Tapaukset ohjautuvat meille pääasiassa poliisin kautta eli niistä on tehty rikosilmoitus.

Toisinaan, kuten tällä kertaa, yksi tapaaminen tuntuu saavan pitkäänkin umpikujassa olleen tilanteen kääntymään uudelle uralle. Usein jo se, että joku kuuntelee ja pysähtyy perheen huolen äärelle antaakin valtavasti voimaa. Toisinaan taas vaaditaan kuukausien työskentely – ja yleensä aina eri tahojen välistä yhteistyötä.

Niin sanotun kenttätyön ohella analysoimme tapauksia jatkuvasti. Miksi tapaukset pääsevät niin vakaviksi, että niistä tehdään rikosilmoitus? Missä vaiheessa palvelurakenne on pettänyt ja miksi? Ydinkysymyksenä työskentelyssämme onkin, miten toimintakulttuuriamme tulisi muuttaa, jottei kasvuikäinen pääse lunastamaan paikkaansa ryhmässä toisen hyvinvoinnin kustannuksella. Omien pohdintojemme lisäksi tässä työssä merkittävässä roolissa on Nuorisotutkimusverkoston tutkija Noora Hästbacka. Hän on haastatellut minua ja Villeä, muita tapausten parissa työskennelleitä ammattilaisia sekä tietenkin perheitä.

Mitä sitten olemme havainneet tähän mennessä? Ensinnäkin yksin tekemisen kulttuuri tuntuu istuvan tiukassa. Kiusaamisen tai muun oireilun kanssa työskenneltäessä on saatava kokonaisvaltainen ote nuorten elämästä. Uskallan väittää, että se harvoin onnistuu kommunikoimatta kollegan ja muiden tahojen kanssa. Ainakin tulee helposti tehtyä päällekkäistä työtä tai pahimmillaan oletettua, että joku muu hoitaa.

Toiseksi, kun saamme eri tahot yhteistyöhön, on tärkeää, että prosessilla on selkeä koordinoija, jolla on koko ajan käsitys kokonaiskuvasta. Matkan varrella olemme havainneet, että eri toimijat voivat tahoillaan tehdä valtavasti töitä. Kun nämä toimenpiteet kuitenkin jäävät kommunikoinnin puutteen takia irrallisiksi, on vaikuttavuus usein laihaa. Kiusaaminen jatkuu, vanhemmat kokevat, ettei asiaan puututa ja ammattilaisetkin saattavat uupua.

Eräänlaista kommunikointia on hyvä käydä myös itsensä kanssa. Millaisia toimintatapoja minulla on? Olenko joskus – todennäköisesti ajattelemattomuuttani – esimerkiksi puhunut hankalista vanhemmista tai ongelmanuorista? Millaisia ennakko-oletuksia minulla on muiden toimijoiden työtavoista? Miten asennoitumiseni on saattanut vaikuttaa tilanteiden etenemiseen – tai etenemättömyyteen?

Usein yhteistyön esteenä nähdään salassapitovelvollisuus. Kirjoituksessa kuvailemassani tapauksessa kaikkien kolmen nuoren perheet antoivat luvan, että koulu, sosiaalitoimi ja poliisi saavat vaihtaa tietoa. Muistammeko kysyä tätä asiakkaalta tarpeeksi usein ja perustella sen tarvetta? Vastaan itse, että emme ja väitän, että menemme salassapitovelvollisuuden taakse liian helposti. Tämä toimintapa aiheuttaa monissa tapauksissa enemmän harmia kuin hyvää.

Kun kiusaaminen on päässyt niin pitkälle, että tehdään rikosilmoitus on usein käytetty paljon resursseja. Paitsi osallisten nuorten myös heidän perheidensä harteille on kasaantunut raskas painolasti. K-0-hankkeessa teemme näitä prosesseja näkyväksi, jotta jatkossa on mahdollista tehdä parempia valintoja.

Kirjoittaja on työskennellyt kolme vuosikymmentä nuorten ja heidän perheidensä parissa. Tutuksi ovat tulleet niin lastensuojelu, yläkoulun erityisopetus kuin järjestökenttä. Hän muistuttaa mielellään aikuisten vastuusta ja puhuu ennakkoluulottoman, toimeentarttuvan yhteistyön puolesta.

K-0 – Kiusaamiseen puuttuvaa hanketta rahoittaa Me-säätiö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Aseman Lapset ry.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Me-säätiön sivuilla.

Lisää uusi kommentti

Uutiset

31.08.18

Vanhemmat ja lapset yhdessä tunnetaitoja kehittämässä

Vaasassa lastenpsykiatrian poliklinikalla vanhemmat kävivät Friends-ohjelman ensin itse läpi, jonka jälkeen oli heidän...

Lue lisää

30.08.18

Blogisarja, osa 2: Kiusaamista, rikoksia vai konflikteja?

Näin lukuvuoden alussa kouluun liittyvät teemat ovat tapetilla ja tällöin myös kiusaaminen nousee esille....

Lue lisää

28.08.18

Kiusaamista voidaan kitkeä yhteistyöllä

Aseman Lapset ry:n K-0 -hankkeeseen kytkeytynyt tapaustutkimus julkaistiin huhtikuussa. Monimutkaistuneiden...

Lue lisää

25.08.18

Blogisarja, osa 1: Selvittämättömiä konflikteja nolla

Miksi koulukiusaaminen jatkuu kaikista yrityksistä huolimatta? Asia on ollut keskusteluissa vuosikymmeniä, mutta...

Lue lisää