|
Kesäkuun alussa järjestettävän Helsinki Live -festivaalin tuotosta osa lahjoitetaan Aseman Lapset ry:lle.
Helsinki Live:n tuotosta osa Aseman Lapset ry:lle
Käpylän urheilupuistossa 5. kesäkuuta järjestettävän yksipäiväisen rockfestivaalin pääesiintyjä on yhdysvaltalainen hardrock-yhtye Guns N' Roses. Lavoilla nähdään päivän aikana myös Danko Jones ja Skunk Anansie sekä useita muita kansainvälisiä ja suomalaisia artisteja.
Helsinki Live -festivaalin promoottori Kalle Keskinen Speed Promotion & Agency Oy:stä kertoo, että osa festivaalin tuotosta päätettiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja eri vaihtoehtoja punnitessa lähellä olevat ongelmat nousivat esiin. Suomessa nuorista yhä useampi on työttömänä ja vaarassa syrjäytyä, joten ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu. Niinpä Keskinen työtovereineen päätyi valitsemaan kohteeksi Aseman Lapset ry:n.
- Lahjoitettavalla summalla haluamme olla mukana tarjoamassa nuorille paikkoja, joissa viettää aikaa ja tavata aikuisia. Toivomme, että Walkers-toimintaa saataisiin vielä enemmän esille, ja nuoret pystyisivät samaan myös apua sitä tarvitessaan, Kalle Keskinen kertoo.
Helsinki Live -festivaalin yleisötavoite on 40 000-60 000 katsojaa. Helsingin kaupungin liikuntavirasto on mukana järjestelyissä rakentamalla Käpylän urheilupuistoon kaksi esiintymislavaa ja aitauksia.
|
|

