Vedämme Friends-ohjelmaa Espoossa Päivänkehrän alakoulun kuudennella luokalla. Luokalla on 26 oppilasta ja vierailemme siellä kaksi kertaa viikossa. Teemme Friendsistä gradun kevään aikana. Tutkimme Friendsin vaikutuksia, vastaanottoa ja mahdollisia muutoksia tässä yhdessä luokassa.
Tutkimusaineistona meillä on omat, luokan opettajan sekä oppilaiden päiväkirjakirjoitukset, joita kirjoitetaan koko Friends-ohjelman ajan. Oppilaat ja opettaja ovat ottaneet meidän ilolla vastaan, ja tunnelma on avoin. Luokkaan on aina kiva mennä!
Tätä artikkelia kirjoittaessamme olemme vetäneet Friends-ohjelman kahdestatoista tunnista viisi. Seuraavassa kerromme ajatuksiamme ja tunnelmiamme ensimmäisistä tunneista.
1. tunti: Jännitystä ilmassa
Selkeästi ilmassa on jännitystä, niin oppilailla kuin meillä ohjaajillakin. Mikä on Friends? Keitä nuo ohjaajat oikein ovat? Miten täällä kuuluisi olla? Mitä voinkaan sanoa? Kuulostaako tämä ihan tyhmältä vai onko tässä ajatuksessa jokin järki?
Ensimmäinen tunti kuluu tutustuessa toisiimme. Päätämme yhdessä ennen Friendsin alkua, että puhumme avoimesti myös omista kokemuksistamme. Niinpä Pauliina aloittaa aiheesta pelko kertomalla miehensä Jussin korkeanpaikankammosta. Hän kertoo, kuinka Jussi pelkää korkeita paikkoja niin paljon, että liikkuu pelätessään kuin Klonkku Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa, siis ihan kyyryssä ja hyvin huvittavan näköisesti. Lapsia naurattaa, kun Pauliina esittää Jussin tyyliä. Mietimme yhdessä miten Pauliinan tulisi kohdata Jussin pelko. Saako nauraa? Miten häntä tulisi tukea?
Tunnelma vapautuu ja lapset alkavat kertoa omista peloistaan. Luomme yhteiset säännöt Friends-tunneille: ei puhuta päällekkäin, ei kerrota toisten asioita luokan ulkopuolella, ei naureta muiden ajatuksille ja kaikki ajatukset ovat sallittuja. Lisäksi kerromme, että jos oppilaat tekevät tarpeeksi kotiläksyjä, lopuksi pidetään muffinssijuhlat.
Ensimmäinen tunti on ohi ja olo helpottunut. Friends lähti käyntiin hienosti ja tuntuu hyvältä!
2.tunti: "Kyllä se siitä!"
Tänään aloitamme tunteisiin tutustumisen. Tunnin pääteemana on auttaa lapsia ymmärtämään ero ajatuksen ja tunteen välillä. On tärkeää ymmärtää, että ajatuksiin vaikuttamalla voimme vaikuttaa myös tunteisiimme ja tätä kautta käyttäytymiseen. Eräs poika keksii Kyllä se siitä -lauseen, josta tulee tulevien tuntiemme auttava ajatus. Se on hieno lause, joka tuntuu sopivan moneen tilanteeseen omassakin elämässämme. Puhumme luokassa ajatuksesta ja olemme tyytyväisiä, että olemme saaneet uuden yhteisen mantran: Kyllä se siitä!
3.tunti: Kuvittele itsesi virtahevoksi
Olemme aloittamassa tuntia hieman väsyneissä tunnelmissa. Luokassa on paljon hälinää ja saamme pyytää oppilaita useaan kertaan olemaan hiljaa ja menemään paikoilleen. Sitten riittää: Pauliina korottaa ääntään ja sanoo, että nyt on oltava hiljaa, keskittymättömyys ja kuuntelemattomuus tuntuvat pahalta. Olihan yksi yhdessä luomistamme säännöistä se, ettei puhuta päällekkäin vaan kuunnellaan toista. Kaikki hiljenevät.
Tunnin aiheena ovat taidot F ja R eli fiilikset ja rentoutuminen. Jatkamme tuntia rentoutumisharjoituksilla ja tehtävänä on kuvitella itsensä virtahevoksi. Tämä tuntuu osasta lapsia hassulta. On totta, että saattaa olla vaikea samaistua joesta rantapenkereelle raahautuvaksi, haukottelevaksi virtahevoksi.
Tunnin jälkeen Pauliinaa harmittaa tuo äänen korottaminen, mutta tulemme kuitenkin siihen tulokseen, että oikeassa paikassa on voitava sanoa niin, että asia menee perille.
Nyt, viiden pidetyn Friends-tunnin jälkeen tuntuu todella hyvältä. Friends on vienyt meidät mukanaan ja huomaamme sen vaikuttavan myös meidän aikuisten ajatteluun. Kyllä se siitä -ajattelu jyllää ja on hyvä kannuste arkipäivän vastoinkäymisiin. Tuntuu, että saamme Friendsistä gradun lisäksi todella käyttökelpoisen välineen tulevaan työhömme luokanopettajina. Nyt vaan odotetaan muffinssi-juhlia - niin, ja sitä gradun valmistumista.
Teksti: Pauliina Sykkö ja Maria Gerkman
Kuva: Sirkku Laurila
Kirjoittajat ovat luokanopettajaopiskelijoita Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokselta ja tekevät tällä hetkellä päättöharjoitteluaan Aseman Lapset ry:ssä. Teksti on julkaistu kokonaisuudessaan Asemanlapset-lehden numerossa 1/2010.
|
Friends
Friends on kouluissa toteutettava, koko luokalle suunnattu ahdistusta
ja masennusta ennaltaehkäisevä ohjelma. Se opettaa tunnistamaan ja
käsittelemään tunteita, kannustaa myönteisiin ajattelumalleihin ja
opettaa selviytymiskeinoja vastoinkäymisten varalle. Friends-ohjelma
koostuu 12 oppitunnista, jotka voidaan toteuttaa esimerkiksi opettajan
tai kuraattorin johdolla. Ohjelmaa ollaan ottamassa käyttöön myös
ruotsinkielisenä.
|
<<
Palaa