Etusivu
Asemanlapset-lehden neljännen numeron teemana on harrastukset.
Lue lisää..
Pääkirjoitus
Lue lisää..
Sosiaalisesta sirkuksesta voimaa itseilmaisuun
Tuliteatteri Flamma järjesti tulikoulutuksia nuorille, jotka tarvitsivat apua positiivisen minäkuvan kehittämisessä. Muutoksia tapahtui jopa yhdessä päivässä.

Tamperelainen Tuliteatteri Flamma lähti keväällä 2010 mukaan Sosiaalisen sirkuksen hankkeeseen, jossa järjestettiin lyhyitä sirkusopetusjaksoja nuorten erityisryhmille, esimerkiksi päihdekuntoutujille.

 

Flamman tuottaja Nella Brelon mukaan tulitaide on erinomainen harrastus hankkeen kohderyhmälle.

 

- Siinä vahvistui nuorten minäkuva ja luotto omiin kykyihin sekä itseilmaisuun. Hanke antoi myös mielekästä ja jännittävää tekemistä. Päihdekuntoutujien oli hyvä huomata, että elämyksiä voi saada myös selvin päin, hän sanoo.

 

Kursseja järjestettiin muun muassa Tampereen huumeklinikkayhdistyksen tiloissa Villa Hockeyssä Ylöjärvellä. Yhdessä ryhmässä oli enimmillään 16 henkilöä, mutta monet ryhmät olivat pienempiä, 4-8 hengen ryhmiä. Kaikkiaan hanke auttoi 60-80 nuorta. Sana kiiri nopeasti ja lopulta kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet kursseille mukaan.

 

Koulutuksia haluttaisiin jatkaa, mutta rahoitus puuttuu. Sosiaalinen sirkus oli osallistujille ilmainen.

 

- Kurssien järjestäminen voisi toimia niinkin päin, jos nuorille järjestyisi henkilökohtaista rahallista tukea kurssimaksuihin, Brelo pohtii.

 

Erityishuomioita kurssijärjestelyissä

 

Flamman kursseille osallistui eri-ikäisiä nuoria erilaisine taustoineen, joten jokainen kurssiviikonloppu suunniteltiin kertakohtaisesti tietyn ryhmän mukaan.

 

Käytännön järjestelyissä tärkeintä oli turvallisuus. Normaalisti tulikurssien ikäraja on 18 vuotta, mutta Sosiaaliseen sirkukseen osallistui nuorempiakin vanhempiensa luvalla.

 

- Kun työskennellään tulen kanssa, otetaan turvallisuus ja vastuu aina tarkasti huomioon, Brelo sanoo.

 

Jokainen kurssiviikonloppu aloitettiin palaverilla, jossa käytiin läpi ryhmän erityistarpeita.


- Kurssille osallistui myös sellaisia nuoria, jotka olivat vasta aloittaneet huumevieroituksen. Silloin oli varauduttava etukäteen mahdollisiin vieroitusoireisiin. Päihtyneenä ei kurssille saanut missään nimessä tulla, Brelo kertoo.

 

Nuoria ei pakotettu mihinkään, vaan opetus järjestettiin heidän omilla ehdoillaan.


- Esimerkiksi autististen ja aspergernuorten kanssa jätimme ryhmäytymisleikit väliin ja keskityimme yksilösuorituksiin. Korostetut sosiaaliset tilanteet olisivat voineet tuntua heistä kiusallisilta.

 

Nuorten reaktiot

 

Brelon mukaan nuorilta saatu palaute on ollut todella positiivista ja näkyviä muutoksia tapahtui jopa yhdessä päivässä.

 

- Kurssille osallistui eräs päihdekuntoutujatyttö, joka näytti aamulla hyvin nyrpeää naamaa, eikä halunnut osallistua mihinkään. Iltapäivään mennessä hänen katseensa kirkastui ja tyttö kokeili tulivälineitä rohkeasti.

 

Myös Villa Hockeyn varatoimitusjohtaja ja psykiatrian sairaanhoitaja Tuula Rantanen kertoo, että alkujännityksen ja epäluulojen hälvettyä nuoret kyselivät aktiivisesti ja osallistuivat koulutukseen innolla.

 

Nuoret harjoittelivat esimerkiksi kepinpyöritystekniikoita ja lopuksi välineillä taiteiltiin tulen kanssa.

 

- Kouluttajat opettivat tekniikoita nuorille kädestä pitäen ja selittivät asiat yksityiskohtia myöten. Huomasi, että kouluttajien ja nuorten välille syntyi hyvä vuorovaikutussuhde, Rantanen sanoo.

 

Kursseille osallistuneita nuoria on liittynyt Flammaan ja heitä on näkynyt myös Tuliteatterin esityksissä yleisönä.



<< Palaa