Omasta itsestään ja ihmissuhteistaan vastuun ottaminen on parhaimmillaan kiehtova ja yhteisöllinen kokemus. Nuori itsenäistyy osana saman innostuksen ja hämmennyksen tilassa olevaa kaveripiiriä, kokemuksia jakaen ja toinen toistaan rohkaisten.

Yksinäisen nuoren näköalana voi kuitenkin olla vielä yksinäisempi aikuisuus. Yksinäisyyden ja ahdistuksen kasvaessa mikä tahansa jäsenekseen hyväksyvä yhteisö kelpaa. Turva hädässä voi löytyä satunnaisesta nettiyhteisöstä, jonka ihanteet ovat vihamielisyydessä ja suvaitsemattomuudessa. 

Me vanhemmat emme aina ole ihastuneita itsenäistyvien lastemme ratkaisuista. Haluamme ohjailla ja jarrutella. Voimme käyttää ohjausvaltaamme painostaen ja tuomiten. Vanhemman vastuusta on helppo vetäytyä sanomalla "jos teet noin on turha odottaa meiltä tukea" tai "itsepähän mokasit, hoida omat asiasi niin kuin aikuinen ihminen".

Kettuemon tavoin meidän tulisi ystävällisesti ja tarvittaessa päättäväisesti työntää vieraannuttamisikäiset pentumme ulos pesästä. Vanhempien vastuu ei kuitenkaan lopu siihen, että lapsemme saavat ensiasunnon ja oppivat täyttämään opintotukihakemuksen. Meidän tulisi huolehtia, että nuoremme saavat käytännön järkeä ja taitoja. Elämän ja ihmissuhteiden hallintaakin pitäisi osata.

Vaikeinakin hetkinä meidän pitäisi tukea eikä tuomita. Tuhlaajapoika ja -tyttö pitäisi ottaa avosylin takaisin. Ennen muuta meidän tulisi myös muistaa, että itsenäistyessään nuori saa elämänsä omakseen. Se ei ole enää meidän elämäämme.

 

Pekka Vaara

Aseman Lapset ry:n puheenjohtaja

 

 

Kuva: Katja Maria Nyman

<< Palaa