Frontpage / Ajankohtaista / Uutiset / Nuoruus on aina yhtä ajankohtaista

Nuoruus on aina yhtä ajankohtaista

Aseman Lapset ry:n katse suuntaa vahvasti eteenpäin. Mennyt on aina kuitenkin jollain tavalla läsnä nykyhetkessä ja tulevassa. Näin juhlavuoden keskikesällä on siis hyvä hetki vilkaista hieman kuluneisiin 25 vuoteen.

Tämän ajankohtaiskatsauksemme pääjutussa edellistä neljännesvuosisataa tarkastellaan erityisesti järjestön eri toimintamuotojen kautta. Sisäsivujen jutuissa painottuvat jälleen tuoreimmat avauksemme ja kuulumisemme.

Syyskauden käynnistyessä suunta on taas tiukasti kohti tulevaa. Historian havinoiden kunniaksi tulemme sitä ennen julkaisemaan nettisivuillamme "kesälukemistoksi" artikkeleita ja puheenvuoroja Asemanlapset-lehdistä, joista viimeisin julkaistiin joulukuussa 2013.

20 vuoden ajan ilmestyneen lehden sivuilla ehdittiin ottaa moniäänisesti kantaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Jutuissa – samoin kuin viereisessä minihistoriikissa – voi hyvin havaita sen, kuinka nuoria koskevissa asioissa ajankohtaisina pysyvät vuosikymmenestä toiseen hyvinkin tutut teemat.

Narinkkatorin laidalta, 

Christian Wentzel

Toiminnanjohtaja

Aseman Lapset ry

Lisää uusi kommentti

Uutiset

03.12.19

Iiro Kuosmasen keikkakuvia Walkers-talolla 5.12. saakka

Lupaava nuori valokuvaaja löysi oman alansa Walkersin kautta. Uunituore näyttely on esillä tämän viikon ajan. 18-...

Lue lisää

27.11.19

Opintovierailulla saatiin uusia ideoita ja toimintamalleja

Viime kesänä joukko Aseman Lasten työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita lähti Skotlantiin opintovierailulle. Meitä oli...

Lue lisää

25.11.19

Yhdessä romaninuorisotyötä kehittämässä

Aseman Lasten ja romanijärjestöjen yhteistyö on lisännyt osaamista ja kulttuurin ymmärrystä puolin ja toisin. ...

Lue lisää

20.11.19

Walkers on Wheels -hankkeen loppuseminaari pe 13.12.2019

Yhdenvertaista nuorisotyötä nollasta sataan! Tule kuulemaan mitä syntyy neljästä matkailuautosta, 30...

Lue lisää